keskiviikko 8. elokuuta 2007

Vapaapäivä

Ryntäsin tänään heti aamuyhdeksältä pihanperän ryteikköön ja tuskallisen (nokkosia) ja hikisen tunnin tuloksena oli kaksi litraa vattuja! Menivät pakkaseen odottelemaan mitä niistä tulee.

Sitten olikin jo "lepohetki" luvassa.. Hellettä n. 25 astetta ja mitä tekee tää muori? No tietysti neuloo, ja tätä:Pitäis tulla tuollainen toppi, joka oli aikaisemmassa postauksessa tehty cocoksesta.
Neulomisen lomassa oli hauskaa seurailla kissojen touhuja. Toivatkin minulle kaksi hiirtä näytille.


Söpöjä pikku otuksia, vaikka aika huono loppu heillä. Tekaisin siinä välissä pari työhakemusta, näyttää tuo syksy etten sanoisi työttömältä. Saa nähdä, tärppääkö jo noilla..

Eilen töissä sattui hauska tapaaminen, kun törmäsin toiseen lankahamsteriin (http://isognu.blogspot.com/). Vaihdoimme blogiosoitteita ja muutenkin puhuimme lempiaiheestamme, kutomisen ihanuudesta. Kiitos, Iso Gnu!

Keskeneräisistä sen verran, että markkinoita varten on tekeillä laajamittainen kassioperaatio, samoin korvakorujen osalta (tänään tuli Sinellistä paketti, ihanaa). Puikoilla on myös Olga-sukka, salomoninsolmu-huivi ja tuo toppi.