Kuulumisia näin pikapostauksella..
Työrintamalle sen verran että alkaa jo vanhakin koira oppia uusia temppuja ja sopeutua taas uuteen paikkaan..
Selkä tosin ei tykkää, on ollut jo pari viikkoa kipeänä eikä mene kuin huonompaan suuntaan. Täytyy varmaan käydä sitä jossain näyttämässä.
Käsitöitä olen jotain saanut valmiiksi. Jo neljäs Revontuli valmistui viime viikolla, tällä kertaa vihreää vironvillaa. Ja upea, taas.
Nyt teen sitten kaulusta Teddy-neuleeseen, jonka ohje oli tuossa Novitan talvi lehdessä. Violettia teddyä, ihan kiva tulee, noin ekaksi villapaidaksi.
Toisella kädellä aloitin tuon neuleen, mikä oli Novitan kevät lehden kannessa. Ostin siihen langat ensin Prismasta, mutta sitten kun menin Löytötexiin, siellä ne langat oli yht. 10 euroa halvemmat!!! Arvatkaa, veinkö lankapussin Prismaan takaisin?!
Euromarketista sitten tarttui mukaan Amoria kun oli alle puoleen hintaan.
Nyt menen katsomaan Täydelliset naiset- sarjaa ja ottamaan piirakan pois uunista!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti